Kuikan kutsu ja kiinnostava väitös

dav

Eilen se tapahtui. Jyrängön virrassa tässä ikkunanäkymässäni olen jo kahtena Heinolan kesänäni nähnyt yksinäisen kuikan. Eilen se oli palannut. Koiruuslenkillä vastaantullut mies sanoi sen olevan sielunlintunsa. Niin on minunkin, ja siitä riitti keskustelua vähäksi aikaa. Palatessani tapasin puolitutun naisen, joka kertoi sen tuovan hänelle aina terveiset miesvainajaltaan. Kerran hän oli sukeltaessaan melkein törmännyt vastaan sukeltavaan kuikkaan. Kuikka on lintu, joka tekee vaikutuksen ja jää mieleen. Omaankin mieleeni nousee usein uimareissu, jolloin sain olla seitsemän kuikan parven keskellä. Sellaisesta nyt vain ei toivu koskaan.

Viime aikoina on ollut melkoista hässäkkää. Tuntuu, että kun tämä ystävämme kor… (jonka nimeä en halua mainita, sillä sen kuulee aivan liian usein) piti eristyksissä niinkin pitkään, kaikkia mahdollisia tapaamisia järjestetään nyt virtuaalisina kaiken aikaa. Painava syy ovat tietysti eri yhdistysten vuosikokoukset, joita on pitänyt siirtää huomattavasti myöhemmäksi.

Toissapäivän virtuaalitapahtuma oli kuitenkin omaa luokkaansa. Sain joitakin vuosia sitten tehdä Laura Valojärven, taitavan kuvittajan ja fiksun naisen kanssa yhteistyössä kaksi kirjaa. Nyt hän väitteli tohtoriksi Aalto yliopistossa. Tässä linkki yliopiston sivuilla olevaan tutkimukseen: https://aaltodoc.aalto.fi/handle/123456789/103509 The Cycle of Creative Resources – The creative process and creative well-being from the perspective of picturebook illustrators
Luovien voimavarojen kehä: Luova prosessi ja luova hyvinvointi kirjankuvittajien näkökulmasta tarkasteltuna

Laura on lähtenyt tarkastelemaan omaa kuvitusprosessiaan yhteisen Iivari-torun karkuretki -kirjamme kautta, mutta haastatellut myös muita kuvittajia. Väitöksessä on niin paljon samaa kuin omassa kirjailijan työssänikin tai varmaan ylipäänsä kaikessa luovassa työssä, että istuin hievahtamatta seuraamassa väitöstilaisuutta. Tämä on ensimmäinen tämänkaltainen tutkimus Suomessa. Annan lämpimän suositukseni: lue!

Keskiviikkoon osui myös Salpausselän kirjailijoiden sekä johtokunnan että jäsenkokoukset. Jäsenkokouksessa kolme kirjailijaa kertoi, miten tämä aika on vaikuttanut heidän työhönsä. Alustukset olivat erilaisia ja saivat aikaan hyvin vilkkaan ja kiinnostavan keskustelun. Tuli tunne, että tällaisia keskusteluja kannattaa jatkaa, sillä niitä tarvitaan. Virtuaalisina ne jopa saattavat olla helpompia osanottajille kuin istuminen juhlallisesti vaikkapa Lahden kirjaston auditoriossa. Puhuminen pienessä kuvassa läppärin nurkassa ei ehkä jännitä ollenkaan niin paljon kuin mielipiteen sanominen paikan päällä.

Kevätkin näyttää taas luontoaan. Lähdimme Tessen kanssa käymään kaupassa, vaikka pieniä rakeita satoi melkoisen vilkkaasti. Palatessa ne olivatkin jo isoja märkiä rättejä. Ihmiset näyttivät likipitäen henkilökohtaisesti keväälle loukkaantuneilta. Kun oikein hapan ilme tuli vastaan, toivotin aurinkoisesti: Kevättä! Ilmeet palkitsivat täysin. Toiset purskahtivat nauruun, toiset näyttivät siltä, että lennän kohta sillalta Jyrängön virtaan. Kotona oltiin melkoisen märkinä, mutta ei harmittanut yhtään.

Kohta pitää lähteä vielä iltakävelylle. Rättejä taas näkyvillä. Vähän huolettaa Sepänniemen luonnontilapuiston pikkulintujen puolesta, omasta puolestani ei ollenkaan. Sadetakki on keksitty ja tämmöistähän kevät useimmiten on. Siispä: Kevättä!