Lopultakin!

En nyt sano, mikä ehkä on alkanut ankarasti passivoida minuakin, mutta jotain hankalaa tässä ajassa on. Tosin tähän reilun kahden kuukauden taukoon blogin kirjoittamisessa on liittynyt myös hitaasti edennyt näiden uusien kotisivujen laatiminen. Täällä nyt kuitenkin olen ja toivon, ettei tämä sivusto lopeta tottelemista, niin kuin edellinen blogini teki. Olisin pystynyt kirjoittamaan, mutta kuvien asettelu ei enää onnistunut millään. Ei maanittelulla eikä kiroilulla. Kuva hyppäsi aina samaan riviin, mihin oli aiemmin toiveideni vastaisesti asettunut. Jotain piti tehdä.

Ikävä kyllä jonkinlaista passivoitumista on ollut muussakin kirjoittamisessa. Siitä voin syytellä lähinnä siitä, että en saa täällä niitä taustamateriaaleja, joita tarvitsen. En voinut tuoda tänne matkalaukullista kirjoja, sillä en olisi selvinnyt monen matkalaukun ynnä Tesse-koiran ja kuljetuslaukun raahaamisesta sinne ja tänne. Lissabonissa joudun yleensä aina yöpymään lähihotellissa. Niin oli tullessa ja samoin on nyt lähtiessä.

Siispä taas löytyi hyvä selitys, joilla usein pärjää pitkälle.

Periaatteessa voisin tietysti jatkaa ja korjata mahdollisia asiavirheitä myöhemmin. Tässä taitaa kuitenkin tulla esiin vanha toinen ammattini: toimittaja ja tiedottaja. Varmuuden vuoksi ei voinut kirjoittaa epävarmoja tietoja juttuun tai tiedotteeseen, etteivät vahingossa jäisi sinne. Juu, tiedän tiedän tämmöisen olevan kirjailijalle aika hölmö ajatus, mutta mehän jokainen kirjoitamme omien avujemme ja estojemme kanssa. Tämmöisiä minulla.

Hyväksyn ilman muuta sen, että mielikuvitusta saa ja ehdottomasti pitää käyttää historiallistakin romaania tai elämäkertaa tehdessään, mutta minusta perustietojen siellä pohjalla on silti oltava oikein. Sanokaa mitä sanotte ja saattekin sanoa.

Paitsi että: jos en kirjoita enkä saa mitään aikaan, en tosiaankaan kirjoita ja saa kirjaa aikaan. Yksinkertaista matematiikkaa, oli nyt syy mikä hyvänsä. Matematiikka sentään oli aina vahva puoleni koulussa.

Ja nyt pyhä lupaus, joita usein tehdään rikottaviksi. Yritän tästä lähtien kirjoittaa kerran viikossa, olipa asiaa tai ei. Tämä läppärini pitää pehmeästä kosketuksesta, joten tällä on kiva kirjoittaa.  Pitäisikö minun laatia jotkin kuvat tai merkit heti kirjoituksen alkuun, joilla tunnustaisin kummanlaisesta näpyttelystä on kyse? Asiaihmisen ei silloin tarvitsisi turhaan vaivautua.

Tällaista tänään, vaikka enimmäkseen on aurinko kirkastanut näkymiä. Ensi viikolla kotiin, saa nähdä, mikä siellä odottaa.